sunnuntai 21. elokuuta 2016

The GazettE @The Circus Helsinki 10.6.2016

Pitkä odotus palkittiin jälleen, kun The GazettE ilmoitti saapuvansa Suomeen kolmen vuoden taukonsa jälkeen.

Tämä pitää ehdottomasti paikkansa, sillä keikka oli kaikkea muuta kuin mahtava! Jos edellisestä keikasta jäi huono maku suuhun, niin tämä kyllä oli ehdottomasti parannusta viime kertaiseen. Bändi otti hienosti kontaktia yleisön kanssa ja meno lavalla oli mieletöntä. Lavaefekteistä puhumattakaan!




 Mutta siirrympä nyt ensiksi kertomaan miten meidän aamumme oikein lähti käyntiin kyseisenä päivänä. Kaverimme oli tosiaan tullut jälleen luoksemme hieman pidemmäksi aikaa, koska hänkin halusi tulla kanssamme keikkailemaan. Oli taas mukava höpötellä Gazesta ja muistella viime keikkaa, joka ei tietenkään ollut yhtä upea kuin tämän kertainen. Kävimme läpi The GazettEn keikkabokseja ja odotimme innolla tulevaa päivää. Se tosin ei ollut lainkaan houkuttavaa, kun jouduimme heräämään lauantaiaamuna tajuttoman aikaisin, koska halusimme olla Helsingissä ennen seitsemää, jotta ehtisimme jonotusnumero arvontaan. Numeroiden arvonta alkoi tosiaan seitsemältä, joten Hämeenlinnasta jouduimme lähtemään jo viideltä Onnibussilla.

Lauantaiaamu alkoi aavistuksen harmaana, sillä päiväksi oltiin lupailtu vesisadetta. Me olimme onneksi varautuneet säähän, joten meillä oli tarvittavat vaatteet mukana (sateenvarjoista puhumattakaan). Heräsimme tuona aamuna puoli neljä, jolloin avopuolisoni lähti käyttämään koiriamme lenkillä. Koiratkin olivat hieman ihmeissään, että mitä nyt tapahtuu, eikä chihumme olisi jaksanut millään lähteä ulos niin aikaisin. Kukapa muukaan haluaisi herätä tuohon aikaan? Olisihan siinä itse kukin mielellään kääntänyt vielä kylkeä ja jatkaa unia! Saimme koiranhoitajan siksi päiväksi vahtimaan poikiamme, joten turvallisin mielin pääsimme viettämään kivaa päivää Helsinkiin.

Lopulta pääsimme lähtemään neljän hujakoilla  kohti Onnibussin pysäkkiä. Meiltä on keskustaan sellainen 4km matka, jonka kävelimme reippaasti tuona aamuna. Busseja ei lähtenyt tuohon aikaan tai olisi lähtenyt, mutta emme halunneet ottaa riskiä, että myöhästyisimme Onnibussista, joten kävely oli tuona hetkenä paras vaihtoehto. Nopeastihan tuo matka sujui ja varttiavaille viisi odottelimmekin jo Onnibussin saapumista, joka tosin oli inhottavasti myöhässä sinä aamuna! Ei onneksi paljoa, mutta ehtihän siinä huolestumaan, että missähän se bussi mahtaa olla, kun kello alkoi ylittämään kello viittä uhkaavasti. Onneksi Onnibussi lopulta saapui, joten pääsimme ahtautumaan täyteen bussiin tavaroidemme kanssa. Ensimmäistä kertaa matkustimme kyseisellä bussilla ja vaikka tuona aamuna olikin todella ahdasta matkustaa, niin se ei meitä haitanneet! Oli ihana päästä Helsinkiin halvalla, joten Onnibussin palveluita tulemma kyllä jatkossakin käyttämään. Oli hyvä, että saimme sellaisen tänne Hämeenlinnaankin takaisin. Matka sujui minusta yllättävän nopeasti. Oli ihana, kun bussissa pystyi vähän torkahtelemaankin.

Helsinkiin päästyämme suunnistimme kulkumme kohti kamppia ja Circusta.  Paikalle oli saapunut myös muutamia muitakin faneja, mutta ei niin paljoa mitä oli odottanut. Jännityksestä ja hieman kylmästäkin hytisten odotimme, että kello alkaisi lähenemään seitsemää. Vaikka vaatteita oli tarpeeksi päällä niin silti oli hirveän kylmä, kun aurinko ei ollut vielä kunnolla noussut! Ennen jonotusnumeroiden alkua tapasimme erään toisenkin kaverimme, joten oli mukavaa vaihdella muutama sananen hänenkin kanssaan. Aika kului kamalan pitkältä tämän aamuisen odottamisen suhteen, mutta pian järjestyksenvalvojat (J-rock-Suomi) käski kaikki aamuvirkiut paikalle, jossa tämä kyseinen järjestyksenvalvoja alkoi kertomaan ohjeita jonottamisen suhteen.

Meillä tosiaan oli VIP-liput keikalle, (sisälsi aikaisemman pääsyn sisälle ja bändin  tapaamisen keikan jälkeen) joten innolla odotimme mikä jonotusnumeron saisimme arvonnasta. Tuo VIP-tilaisuus oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä näkemään kyseistä bändiä, koska tällaistä ei koskaan oltu järkätty aikaisemmin ja tuskin koskaan enää tullaan järjestämäänkään, joten olihan VIPIT aivan pakko saaada! Sen verran isosta bändistä oli kyse, että oli pakko uhrata kalliiseen lippuun rahaa. Ottaen huomioon, että alkuun emme edes saaneet VIP-lippuja, kun yritimme niitä saada silloin, kun liput tulivat myyntiin. Ostimme silloin harmiksemme normiliput ajatuksella "Jos normiliput loppuvat yhtä nopeasti kuin VIP-liput". Näin ei kuitenkaan käynyt vaan normilippuja oli vielä pitkälle kesäkuuhun myynnissä ja taisi olla vielä ennen keikkaakin, mutta onneksi saimme normiliput myydyksi ja hommattua pitkän kaavan kautta VIPIT itsellemme. Nämä saimme, kun VIP-lippuja alkoi tulemaan uudestaan myyntiin, kun muut eivät niitä lunastaneet. Meidän kaverimme sai kyttäämistekniikalla ostettua meille yhden ja toisen saimme yöllä, kun lippuja alkoi tulemaan uudestaan myyntiin. Oli kyllä jännät paikat! Mutta olisi kyllä harmittanut suunnattomasti, jos emme olisi näitä lippuja saaneet. 


Edellisellä kerra liput olivat paljon hienompia!

 Mutta tosiaan... Jonotusnumeroon palaten... Saimme nostettua purkista numeron 65! Tämän numeron ansiosta pääsimme toiseen riviin keikalla, joten numero ei ollut lainkaan paha. Eikä 11tunnin jonottaminenkaan ollut ollenkaan niin tuskallista mitä olisi luullut. Siinä jonottaessa ehti myös hyvin höpötellä samaisen kaverin kanssa, joka nähtiin jo aiemmin aamulla, koska he olivat meidän edellä jonottamassa. Meidän vieressä tosin oli aika ikäviä ihmisiä, jotka eivät totelleet jonotuskäytäntöä ja josta jouduimme ilmoittamaan J-rock Suomelle, koska olivat olleet poissa  jonosta aivan liian kauan, joten huomautimme tästä valvojille, jotka taas vuorostaan antoivat näille jonottajille varoituksen. Minusta hyvä henki on kaikkein tärkein tuollaisessa jonottamisessa, joten alkoihan se ottamaan päähän, kun muut eivät noudattaneet ohjeita. Puoltuntia oli maksimi aika, kun sai poistua jonosta, mutta nämä kaksi olivat poissa yli tunnin! Avovaimoni huomautti tästä, kun nämä kyseiset ihmiset tulivat paikalla ja vastaukseksi saimme vain töykeän "Kyllä minä sen tiedän" kommentin. Olivat jotain ulkomaalaisia, joten kai he sitten olettivat, että saavat perseillä miten tykkäävät, kun maa ei ole heidän omansa. Viimeksikin GazEn keikalla oli kuulemma ollut vaikeita ulkomaalaisia, mutta onneksi heistä ei ollut enää haittaa, kun jonotustiimi kävi heitä varoittamassa.

Tämä aamuinen kaveri lupasi meikata minut keikkajonossa ja meikeistä tulikin todella nätit. Emme jaksaneet aamulle ruveta tuhertamaan naamaa, joten kaikkein parempi oli meikata jonossa. Syömässäkin kävimme ja napsimme herkkuja päivän aikana. Avovaimoni lakkasi myös kynteni joista tuli nätit myös! Ihmeen vähän joutui keksimään tekemistä, sillä olimme hyvin varautuneet kaikkeen. Sadekaan ei haitannut, kun meillä oli monta sateenvarjoa mukana joiden alle teimme linnoituksen sadetta vastaan. Ahdistavin hetki jonottamisessa oli, kun eräs sekopäinen (varmatenkin narkkari) tuli yllättäen meidän luoksemme  ja kysyi "Mitä lääkkeitä sulla on tuolla pussissa" ja osoitti mun lääkepussia jonne olin kasannu meikkejä mukaan..... Vastasin vaan tyyneen rauhallisest, että ihan vaan meikkejä siellä on, jolloin avovaimoni käski hänet  painumaan muualle. Tästähän tämä ihana miekkonen rupesikin aukomaan päätään ja huorittelemaan. Huvittavin lause miehen suusta kuitenkin oli, kun hän käski meidän painumaan Justin Bieberin keikalle lutkuttamaan sen munaa..  Harmi, että jouduimme tuottamaan miehelle pettymyksen, sillä oli kyse aivan toisenlaisesta bändistä ja keikasta.
 

Meikit ennen keikkaa

Meikit, kun pääsi kotiin! Eivät ihan hirveästi olleet levahtaneet ^_^

Ennen keikalle pääsyä meille tultiin tuomaan meidän fanclub ja VIPlahjat. Fanclubahjaksi saimme kiertuerannekkeen ja VIPlahjana oli laulajan suunnittelema t-paita. Oli siis ihan mukava saada pientä ekstraa keikalta! Tämän jälkeen ei mennytkään enää kauaa, kun vippejä alettiin päästämään sisälle Circukseen. Aluksi meillä oli suunnitelemana se, ettei jäädä myyntipöydän luokse vaan rynnätään suoraan saliin ottamaan hyvät paikat, mutta sisälle päästyämme myyntipöydän luona ei oleskellut paljoakaan ihmisiä, joten pääsimme hyvin puikkelehtimaan tiskille. Mukaan tarttui iso juliste, kassi, avaimenperä ja rannekkeita. Ostokset tehtyämme pääsimme saliin jossa ei ollut edes montaa  ihmisiä vielä! Tämän ansiosta pääsimme toiseen riviin odottelemaan varsinaisen keikan alkua. Oli ihan mahtava fiilis, kun olimme niin edessä ja kun olimme vain katselleet GazEn livebokseja niin se tunne vain vain niin uskomaton, että sitä oikeasti pääsi toiseen riviin suositun bändin keikalla. Vihdoinkin pääsi myös näkemään keikkaa kunnolla, sillä minä 150cm en tosiaan nähnyt viime keikalla mitään!! Nyt näin koko keikan ihan alusta loppuun ja nautin näkemästäni todella paljon..


Shoppailut keikalta!


Kuva lavan edestä.

Ainoa miinus koko keikassa oli, ettei Circuksesta meinannut saada mitään selvää laulusta huonon äänentoiston takia. En siis muista juurikaan mitään biiseistä, mutta sitä varten löysin biisilistan, jonka voin tänne laittaa esille. Oli sinällään harmi, kun pääsi suhteellisen eteen niin olisi luullut, että sieltä olisi jotain kuullut, mutta ei.. Joissain kertosäkeistä havahtui hereille, että hei... Tämä onkin se ja se biisi mikä on menossa. Mutta mielummin minä tahdon nähdä keikasta jotain, joten kuuleminen ei ollut niin tärkeää. Hommasimme ennen keikkaa korvatulpat, joten ne hieman sentään auttoivat asiaan. Encore huuto oli yksi suosikeistani keikan aikana! Encore huudot bändin lähdettyä lavalta  kuuluivat tasaisena virtana, eikä meinannut loppua ollenkaan! Oli kyllä niin upean kuuloista ja sen ansiosta saimmekin Gazetot takaisin lavalle. Hienoa! Sellaista encorea en ole kuullut millään keikalla ja toivonkin, että kyseinen bändi arvosti huutoamme, joka varmasti kuului myös takahuoneeseen. Kuulimme sekä vanhaa, että uuttakin tuotantoa. Kyseessä oli tosiaan Dogma kiertue.

 Settilista:

1. DOGMA
2. RAGE
3. Vortex
4. FADELESS
5. Gabriel on the Gallows
6. BIZARRE
7. Dripping Insanity
8. OMINOUS
9. The Suicide Circus
10. INCUBUS
11. UGLY
12. UNDYING
13. Filth in the Beauty

Encore:

1. Headache Man
2. COCKROACH
3. Tomorrow Never Dies

  


Kuva otettu JaME's website sivulta

 
Keikan loputtua oli vuorossa VIP-tilaisuus, jossa pääsimme kättelemään bändiläisiä. Me olimme ekoina jonossa, joten olihan se todella jännittävää, kun meidät pyydettiin ensimmäisiksi paikalle. Kai, joka on bändin rumpali on yksi suosikeistamme (minun ja avovaimon), joten hänen näkemistään jännitimme kovasti. Kaverimme teki kirjoitti käsiimme "TEAM Kai" josta Kain nimi oltiin kirjoitettu kanjeilla. Pitihän tämä hieno kokemus ikuistaa jotenkin ja näyttää Kaille, että ainakin Suomessa hänellä on paljon faneja! Kättelytilaisuus tuntui menevän nopeasti ohi, mutta minua lämmittää vieläkin muisto Kaista, joka ihastellen jäi katsomaan käsivarsiani, kun näytin niitä herralle. Kain "Oooh!", jolloin  hän sanojensa päätteksi silitti sormellaan käsivarttani, joka tuntui aivan uskomattomalta. Avovaimoni oli kätellyt heitä ennen minua ja saanut Kain hymyilemään ja näyttämään peukkua. VIP-tilaisuus oli meidän osaltamme ainakin todella onnistunut! Saimme muuten napattua keikalta Aoin plektran ja Uruhan tai Rukin juomapullon! 


TEAM Kai!

Aoin plektra ja Uruhan tai Rukin juomapullo!!


Keikan loputtua lähdimme tallustelemaan Helsingin yöhön. Junamatka sujui ongelmitta, vaikka samassa vaunussa olikin juopuneita ja ahdistavia ihmisiä. Onneksi heistä ei ollut sen suurempaa ongelmitta, joten selviydyimme hyvin Hämeenlinnaan takaisin. Juna-asemalta nappasimme taksin, sillä olisi ollut aivan turhaa lähteä siihen aikaan yöstä kävelemään niin pitkää matkaa kotiin. Kotona meitä odotti iloisia hännänheiluttajia, joilla tuntui olevan kamala ikävä, vaikka olivatkin viettäneet aikaansa koiravahdin kanssa päivän onnistuneesti.

Kiitos The GazettE! Toivottavasti näen teidät pian uudestaan.

torstai 12. toukokuuta 2016

6.5.2016 Satsuki @ Gloria Helsinki

Viime keikkapostauksesta onkin aikaa, sillä viimeisin minulta tullut keikkapostaus tuli vuosi sitten, kun Hitto kävi täällä Suomessa meitä viihdyttämässä. Oli ihana päästä ulos tuulettumaan ja kuuntelemaan hyvää musiikkia Satsukilta ja vieläpä kaikenlisäksi hyvässä seurassa.  Oli ihana päästä näkemään tämä artisti viimein!




Kaverimme saapui luoksemme keskiviikkona, jotta hän ehtisi oleskella meillä hyvän aikaa ennen keikan alkua. Hän lähti vasta lauantaina, joten siinä olikin hyvin aikaa vaihdella myös kuulumisia. Kaveri asustelee kauempana, joten emme kovin usein pääse näkemään. Yleensä hän tulee kanssamme keikoille, joten silloin me näemme toisiamme. Hänkin pitää japanilaisesta musiikista, joten puhuttavaa ainakin riitti ja paljon.

Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun saimme pyydettyä erään toisen kaverini meille koiravahdiksi, joten stressattavaa löytyi myös senkin puolelta. Onnekis kaverimme viihtyi poikiemme kanssa ja oli jopa sitä mieltä, että jos haluamme joskus lähteä jonnekin pidemmäksikin aikaa niin hän voisi ottaa koirat luokseen. Ajatus tuntui kutkuttavalta, mutta saa nähdä, koska raaskimme jättää koiria niin pitkäksi aikaa kenellekään. Nuo, kun ovat meissä sidoksissa kaiken aikaa, joten eihän niitä raaskisi heivata muuallekaan. Tuo oli kuitenkin ihana kuulla, että hän pärjäisi poitsujen kanssa ja oli hän pärjännyt myös sen parisen tuntia, jonka "joutui" koiriemme kanssa olemaan. Stressiä siis kului tuohon päivään paljon, mutta kaikki meni onneksi suunnitelmien mukaan!

Saavuimme Helsinkiin puoli viideksi, joten saimme puolisen tuntia (vähän yli) odotella, että pääsisimme sisälle Glorialle. Meillä kaikilla kolmella oli VIPIT, joten pääsimme muita aikaisemmin sisälle jo fiilistelemään.  Vippiin kuului Satsukin tapaaminen (meet and greet) ja kuvaukset herran kanssa! Kyllähän tuo kuumotteli jo hyvän aikaa ennen keikan alkua, mutta siitäkin jännityksestä päästiin, kun meidät lopulta ohjattiin sisälle ja Glorian yläkertaan, jossa tilaisuus järjestettiin.

Saavuttuamme yläkertaan, meille ojennettiin ilmaiset julisteet, joita Satsuki oli meille antamassa. Tämän jälkeen meidät ohjattiin istumaan ja odottamaan, jotta kuvaukset Satsukin kanssa saataisiin valmiuteen. Yläkerta oli pieni ja ahdas, mutta hyvin saimme aikaiseksi lopulta jonon (vaikka kukaan ei alkuun meinannutkaan uskaltautua ensimmäiseksi), joten sähläystä riitti senkin osalta. Pieni paniikkikin meinasi iskeä, sillä eräs Glorian työntekijöistä pian ilmoitti, että kuvat otettaisiin omilla kännykameroilla ja minähän olin hienosti jättänyt puhelimeni narikkaan! Millalla onneksi oli puhelin mukana, joten hänen omallaan saimme otettua hyvin kuvat ennen keikkaa. Puhelimen sai antaa naisjärjestelijälle, joka sitten nappasi kuvat todella onnistuneesti. Se olisikin ollut näky, jos minun olisi pitänyt ottaa kuvat tärisevillä käsilläni! Mokasin kuitenkin hieman kuvan ottamisen jälkeen, sillä en meinannut antaa Satsukille halausta. Olin kai liian hämmentynyt kuvaamisen jälkeen, että Satsukin piti itse napata minusta kiinni ja antaa halaus! Olisi kyllä jälkikäteen harmittanut, jos halaus olisi jäänyt välistä.


Yhteiskuva Satsukin kanssa ^-^


Pääsimme kuvauksien jälkeen lähtemään saliin, josta saimme hyvät paikat aivan lavan edestä! Meillä on ollut jo pidemmän aikaa hyvää keikkatuuria eturivin suhteen, joten siellä me olimme nytkin. Ryysistäkään ei ollut, joten lavan eteen pääsi vaivattomasti pujahtamaan. Milla kävi myyntipöydältä ostamassa meille chekejä ja chekikuvaukset Satsukin kanssa, joten siinäkääkään kohdin ei tarvinnut pelätä, että joku tulisi ja veisi Millan paikan eturivistä. Vaikka ihmisiä ei ollutkaan paljon niin silti ilma väreili jännittynyttä keikkatunnelmaa.


Juliste keikalta!


Satsukin lämppärinä toimi tuttu suomalainen visual kei  bändi FAEK, joka aikoinaan lämppäsi myös ihanaa ADAMSIA samaisessa paikassa. Oli outoa nähdä FAEK, mutta samaan aikaan olo oli tuttu ja turvallinen. Shotan poismeno ADAMSISTA  oli tosi raskasta ja kesti hyvän aikaa ennen kuin ajatukseen oikeasti tottui. Tämän vuoksi FAEK olikin tehnyt Shotan muistolle kappaleen "Rest in Peace", joka sai liikutuksen kyyneleet nousemaan silmiin. Ei tällaistä kappaletta ollut osannut odottaa kuultavaksi, sillä herrat täräyttivät kyseisen biisin aivan yht`äkkiä, joten liikutukselta ei voinut välttyä.

Mutta viimein saimme itse Satsukin lavalle! Satsukin kohtaaminen oli kaikkea sitä mitä olin odottanutkin. Hän oli todella kaunis ilman meikkiäkin, vaikka sellaisena monet varmasti ovat tottuneet hänet enimmäkseen tuntemaan. Hänen nykyinen tyylinsä iski minuun ainakin todella paljon ja olinkin keikan jälkeen, että "Ei tuo mies edes mitään meikkiä tarvitsekaan!". Satsuki otti yleisöön kontaktia ja moneen kertaan meidän kanssa höpöttelikin. Vaikka hänen uusimpia kappaleitaan ei kovin hyvin vielä tuntenutkaan niin silti hänen biisivalinnoissaan pysyi mukana. Headbangattua tuli myös ensimmäistä kertaa, vaikka niskat siitä hieman kärsivätkin. Musiikki siis osui ja upposi syvälle! Näin keikan jälkikäteen harmittaa, ettei hänen uusimpia levyjään tullut ostettua keikalta, mutta saahan noita levyjä hommattua myöhemminkin. Chekit olivat tärkeitä, sillä ne menevät aina nopeasti, joten niitä haalimmekin tällä kertaa paljon.

Settilista:

1. Apocalypse
2. Artemis
3. Lily
4. Burning out
5. Crying
6. Inside
7. Romance
8. Revelation
9. Berserker

Encore:
10. Pray for the sun
11. Twilight

 
Pic from Satsuki`s fb

Lily osottautui minun lempparikseni, joten se oli mukava kuulla keikalla. Se taisikin olla ainoa, jonka tunsin nimeltä. Hyi minua! Mutta tästä onkin hyvä aloittaa biisien kuunteleminen ja niiden tunteminen paremmin, kun keikka on ohi. Toivon kovasti, että Satsuki tulisi vielä ensi vuonakin täällä Suomessa käymään. Tämä oli hänen ensimmäinen Suomen keikkansa, joten toivottavasti hänelle välttyi sekin, ettemme me niin kamalan ujojakaan olleet! Hän kun niin vitsaili erään puheensa aikana, vaikka huomasi meidän syttyvän enemmänkin siitä, kun hän tuli aivan lavan eteen hengailemaan. Ihana mies kertakaikkiaan! Hieman kuitenkin harmitti, kun keikka jäi niin kamalan lyhyeksi. Onneksi Satsuki kuitenkin saapui encoreen, sillä emme halunneet hänen lähtevän aivan heti, joten pidimme kyllä siitä huolen, että huutomme ja rymimämme kuuluivat varmasti Satsukille takahuoneeseen. Satsuki vielä ennen keikan loppumista otti meistä yhteiskuvan lavan edestä sekä videokuvasi hänen tulevaan musiikkivideoonsa.


Pic from Satsuki`s fb

Keikan jälkeen saimme vielä nimmaritilaisuuden Satsukin kanssa ja chekikuvaukset, jotka olimme aikaisemmin ostaneet. Tällä kertaa jopa onnistuin halaamaan häntä enkä luikkinut karkuun. Minusta kuitenkin shoottikuva oli paljon parempi kuin tuo chekikuva, vaikka käteni ovatkin kuvassa jotenkin todella typerästi. Ehkä minua kuitenkin jännitti paljon enemmän mitä ajattelin samalla, kun yritin kuunnella kuvaajaa, joka meistä otti kuvat. Tai sitten se johtui vain Satsukista, joka vain oli niin ihana ja hurmaava oma itsensä.

Chekikuvauksiin ei mennyt kauaakaan, sillä harva oli sellaisen ostanut, joten nimmaritilaisuus itsestään kului todella nopeasti. Saimme nimmarit yhteen julisteeseen sekä hänen chekiinsä. Satsuki nauroi nähdessään kyseisen chekin itsestään ja oli aivastaa sen päälle, kun häneltä sattui pääsemään aivastus juuri sillä hetkellä. Nolona hän pyyteli anteeksi "Gomennasai" ennen kuin nimmaroi chekinsä. Satsuki vielä lopuksi kysyi minulta, että tuliko meidän yhteischekistämme hyvä, kun hän sattui sen näkemään samalla kädessäni, kun ojensin chekiä nimmaria varten. Tyhmänä jäin vain tuijottamaan ennen kuin tajusin lopulta vastata! En tosin ole varma, että näkikö tai kuuliko hän sitä, mutta tuli ainakin hyvä mieli, kun hän sellaista minulta kysyi.


Shoppailut keikalta!


Satsukin keikasta siis jäi todella hyvä fiilis, joten tämä vuosi keikkojen osalta alkoi hyvin. Seuraavaksi jäädään odottelemaan The GazettEn keikkaa, joka onkin jo ensi kuussa. Sinnekin on Vipit, joten saa nähdä millainen keikkaelämys siitä tulee!